Kaiku-radiomainoskilpailu 2018 voittajat palkittiin RadioGaalassa 22.3.2019.
Kaiku-radiomainoskilpailu 2018 voittajat palkittiin RadioGaalassa 22.3.2019.
"Koko Makkonen-sarja on hyvin tasainen, laadukas ja jokainen spotti loistaa. Mainokset ovat hienosti, oivaltavasti ja erinomaisesti kirjoitettuja. Jokainen repliikki sopii upeasti mainokseen, spoteissa ei ole mitään turhaa. Castingissä ollaan onnistuttu ja koko mainos henkii loistavaa, aitoa Kaurismäki-fiilistä. Jos radio voi parhaimmillaan olla visuaalinen, niin näissä mainoksissa se on sitä – kuulija osaa nähdä spotin, jota ei ole visuaalisesti olemassa. Tuomariston on vaikea keksiä, mitä olisi tehty paremmin: ”melko lailla täydellinen kattaus”.
"Voittajatyössä on hienoa radio edellä menemistä oikeassa ympäristössä, sillä automainonta sopii radioon. Tässä kampanjassa radio oli Volkswagenin kesäloma-aikaan ajoitetussa kampanjassa luovan ja mediasuunnittelun lähtökohtana, mutta myös muita medioita hyödynnettiin. Luovana toteutuksena kampanjassa on oivallinen idea ja tarina. Näyttelijäntyö on erinomaista ja tunnetta antavaa. Kaikkinensa hyvin onnistunut kampanjakokonaisuus.”
"Tässä riemastuttavan spontaanin jammailun mainoksessa on vahva insight. Perheen pienimpiin ollaan tarttuvien riimien ja sävelten kautta lähestytty kotimaisen kalan syömisen herkullisuudella. Sävellyksessä ollaan onnistuttu erinomaisesti, biisi on helppo ja pakoton, ja juuri sellaisia pitäisi viljellä enemmänkin. Tuotanto lähes täydellinen, ja mainos kestää helposti toistoja. Mainos aiheuttaa tuomaristossa mainoskateutta: ”olisinpa tehnyt itse.”
"Kuulijatutkimuslaitos on nerokas itseironinen konsepti, joka on omiaan radioon. Mikä olisikaan parempaa radiokanavan reflektointia omaan brändilupaukseensa kuin kehittää ”laadunvalvoja”-konsepti, jolla alleviivataan brändin syvintä identiteettiä ja lupausta erittäin tehokkaasti. Spottien käsikirjoitus on suorastaan loistava, ja ensiluokkainen ääninäyttelijä tekee hahmosta erittäin kiinnostavan. Erään tuomarin kommentti: ”voisinko vielä taas kuulla yhden spotin lisää, näihin ei kyllästy”.
"Kategoriassa on selkeä voittaja. Viikonlopun mittaisessa monimediakampanjassa, jossa radiolla oli suuri rooli, asiakkaita yllytettiin käyttämään Lidlissä asioidessaan mitä tahansa korttia saadakseen alennuksen tietyn summan ylittävistä ostoksista. Kampanjan kokonaisonnistuminen on merkittävä - tulokset ovat ylivertaiset ja tavoitteet ovat täyttyneet moninkertaisesti. Lisäksi spotin luova idea on toimiva: yksinkertainen, tehokas ja selkeä. Kyseessä on hyvin muistiinjäävä kampanja, joka sopii hyvin Lidlin brändimielikuvaan ja aiempaan mainontaan Suomessa.”
"Voittajamainoksen idea on mainio, ja se antaa kuulijalle luvan olla kujalla kulttuurista. Elitistisestä harrastuksesta ollaan pystytty itseironisesti ja onnistuneesti tuottamaan kuulijaa naurattavat spotit. Tuotanto ja käsikirjoitus ovat loistavia ja erityismaininta menee upealle näyttelijäntyölle. Spotit naurattavat ja liikuttavat tuomaristoa.”
”Tämän kategorian voittajassa ihastuttaa erityisesti kampanjan älykäs ja erottuva idea, jossa pyritään herättämään kuulijassa huomio käyttämällä radiospottien toteutuskielinä maahanmuuttaja- ja matkailijamaiden kieliä. Näiden kielien puhujia myös matkailuala itsessäänkin tarvitsee. Oivaltava mainossarja erottuu ja kompaktiudessaan siinä mennään suoraan asiaan – lopulta toki suomen kielellä. Mainos herättää myös niissä puhuttujen kielten osaajien huomion.”
"Rehellinen, inhimillinen ja onnistunut testimoniaali –mainossarja, jossa esiintyy oikea pariskunta. Kampanjassa onnistutaan selkeästi viestimään, kenelle palvelu on. Tositarinallaan ja aitoudellaan mainossarja rakentaa erinomaisesti E-kontaktin yrityskuvaa.”